Katriina Sipilä uskoo maatalouteen

30.6.2016 06:01 Minna Siilasvuo

MELTOSJÄRVI – Meltosjärveläisen maatilan tyttärestä Katriina Sipilästä (o.s. Johansson) piti tulla alun perin jotakin ihan muuta kuin maanviljelijä. Itse asiassa tulikin, mutta loppujen lopuksi maausko taisi viedä voiton tietokoneista.

– Kävin peruskoulun jälkeen vuoden verran lukiota, mutta lintsasin käytännöllisesti katsoen koko kevätlukukauden. Kun järjestelin lukiokurssini niin, ettei minun tarvinnut käydä koulussa ollenkaan, äiti pakotti minut navettaan, Katriina kertoo.

Muutaman kuukauden navettarupeaman jälkeen Katriina oli kurkkuaan myöten täynnä lehmiä ja lypsämistä – tai ainakin uskotteli olevansa. ”Muistuta minua, etten koskaan ala maanviljelijäksi”, hän vannotti silloista poikaystäväänsä, nykyistä aviomiestään Rauno Sipilää.

Mahtoikohan Rauno suhtautua saamaansa ohjeeseen sen vaatimalla vakavuudella? Epäilemättä hän ainakin lupasi tehdä parhaansa, mutta tulevaisuus osoitti, ettei aina käy niin kuin kaavaillaan.

Nuori vanha pari

Kotikylän poika Rauno oli viettänyt ensimmäiset elinvuotensa Oulussa, mutta palannut ala-asteaikoina juurilleen Meltosjärvelle. Katriina ja Rauno aloittivat seurustelun ollessaan vasta 15-vuotiaita. Heinäkuussa 1999 he menivät kihloihin ja syksyllä 2010 naimisiin.

– Olemme vanha pari, vaikka olemme vielä nuoria, Katriina naurahtaa.

Lukiovuoden jälkeisenä syksynä Katriina aloitti Rovaniemellä datanomin tutkintoon tähtäävät opinnot. Homma ei näyttänyt aluksi menevän ihan putkeen, mutta loppujen lopuksi Katriinasta tuli kuin tulikin datanomi, vieläpä ihan oikeassa ajassa.

– Ensimmäinen vuosi oli sielläkin vähän semmoista ja tämmöistä, mutta toisena ja kolmantena vuonna pitikin sitten tehdä jo kovasti töitä, että sain korvatuksi ensimmäisen vuoden laiskottelut, Katriina toteaa.

Jaa jaa, maaseutu kutsuu...

Vaikka nuoripari asui Rovaniemellä, väliin Torniossa ja Haaparannassakin, he viettivät jokaisen viikonlopun Katriinan vanhempien tilalla. Eivät he – jääräpäät! – silti ottaneet vielä uskoakseen maaseudun kutsua, vaan muuttivat vuonna 2008 pääkaupunkiseudulle, Vihtiin.

Raunon piti ryhtyä siellä töihin ja oma talokin oli tarkoitus rakentaa etelän maille, suureen maailmaan. Tyttäret Iida ja Aada olivat vielä pieniä, Aada vasta vuoden ikäinen.

– Mie pietin ikävää, voi herratunaika että mie pietin siellä ikävää!

Ei siinä auttanut mikään. Katriina ja Rauno tekivät elämässään täyskäännöksen ja muuttivat vielä samana vuonna takaisin Rovaniemelle. Elämän suunta ei silti ollut vieläkään selvillä.

– Mie olin kotona pienten lasten kanssa ja mietin, mille alkaisin. Töitä ei ollut. Suunnittelin sitten äidin kanssa, että voisin opiskella oppisopimuksella maatalousyrittäjäksi. Siitä voisi halutessaan jatkaa agronomiksi.

– Minun tekisi mieli opiskella vielä. Tiedän mie yhden viljelijän, joka on hoitanut yksin tilan ja pienen lapsen ja opiskellut samalla. Kai sen pitäisi minultakin onnistua...

Harkinnasta toteutukseen

Kun Katriinan vanhemmat päättivät jäädä eläkkeelle ja ajaa tilan jatkajan puuttuessa alas, tuli Katriinalle ja Raunolle kiire. Kun valtiovalta päätti samaan syssyyn nostaa luopumiseläkkeen ikärajoja, tuli vaihtoehtojen aika yllättäen päätepisteeseensä. Oli pakko tehdä päätös suuntaan tai toiseen.

– Ostin tilan vuonna 2013, joten neljäs vuosi tässä on menossa. Maitomarkkinatilanne hinnanlaskuineen on vähän masentava. Ollaan me mietitty sitäkin, että lopetetaanko kun se ”pakollinen” viisi vuotta tulee täyteen, mutta ollaan kuitenkin tultu siihen tulokseen, että haluamme jatkaa.

Jatkaminen edellyttää kuitenkin navetan laajentamista ja lypsykarjan lisäämistä. Tällä hetkellä yritystulo jää aivan liian pieneksi työmäärään nähden, eikä sillä oikein tule toimeen. Matkassa on kuitenkin vielä monta mutkaa.

– Teimme sellaisen jatkamispäätöksen, että eläinmäärä tuplataan. Ympäristölupa navetan laajennusta varten on pantu hakuun ja jatko riippuu ensin siitä, saadaanko lupa ja seuraavaksi siitä, saadaanko lainaa.

Suunnitelmissa on robottinavetta, ja jos se toteutuu, työnkuva muuttuu melkoisesti.

– Kyykkiminen ja kantaminen vähenevät, mutta puhtaanapitotyöt lisääntyvät. Ympäristölupapäätöstä voidaan odottaa ehkä syksyllä, ja toivottavasti se on myönteinen!

Sitovaa työtä

Sipilät ovat Meltosjärven ainoat maitotilalliset, joten vertaistukea ei ole noin vain otettavissa ja saatavissa. Lähimmät viljelijät ovat Pessalompolossa ja toinen nuori viljelijäpari asuu Mellakoskella.

– Me soittelemme joidenkin viljelijöiden kanssa. Omalla alalla työskentelevien kanssa tulee helpoimmin juttuun, kun ollaan samassa veneessä. Yleensä kukaan ei juuri tunne toisten työtä, Katriina toteaa.

Palkkatyössä olevan ihmisen voi olla vaikea ymmärtää viljelijän työn sitovuutta.

– Esimerkiksi lomittajat ovat hyviä, mutta he eivät ole me. Lehmät vierastavat uusia ihmisiä navetassa ja se vaikuttaa heti maidontuotantoon.

Katriina kummastelee EU:n ja Suomen tempoilevaa ja epäjohdonmukaista maatalouspolitiikkaa.

– Se on niin pöljää! Meillä ei ole ylituotantoa maidosta, mutta joudumme kärsimään Euroopan ylituotannosta. Suomessa maidontuotanto on puhdasta ja eettistä. Täällä lehmille ei syötetä antibiootteja varmuuden vuoksi eikä niihin piikitetä hormoneja. Miksi täällä tuotetulla maidolla pitäisi olla sama hinta kuin hormoneilla ja antibiooteilla terästetyllä tuotteella?

Kuhinaa ja kokkausta

Sipilän perheessä riittää vilinää ja vilskettä myös kodin seinien sisäpuolella. Iidan ja Aadan jälkeen perhe on kasvanut Eetulla ja Oonalla. Oona pitää sekä vanhempansa että sisaruksensa liikkeellä ja valppaina, sillä nuoren neidin jalat ovat vikkelääkin vikkelämmät. Puhe sen sijaan on vielä aika arvoituksellista, mutta ei se haittaa tahtia.

– Oona, älä oo pirullinen, viereisessä huoneessa kiljutaan kun Oona katoaa hetkeksi näkyvistä.

Neljän lapsen äidillä kuluu päivittäin hyvä tovi hellan ääressä, sillä kasvaminen vaatii tunnetusti säännöllistä ruokintaa muuallakin kuin navetassa.

– Ruuanlaitto kiinnostaa minua muutenkin kuin pakon edessä. Tietysti se joskus myös kyllästyttää, mutta kyllä mie jaksan aika paljon värkätäkin. Nytkin innostuin kokeilemaan hampurilaisten tekoa alusta saakka: leivoin ensin sämpylät ja tein jauhelihapihvit. Ihan hyvää tuli, ja viimeisestä hampurilaisesta tuli lopulta tappelu…

Keskustelua koulusta

Iida ja Aada käyvät toistaiseksi alakoulua Raanujärvellä, mutta koulun kohtalo on jo vaakalaudalla. Katriinan mielestä on silkkaa hullutusta vaatia, että joka kylässä pitäisi olla oma koulu.

– Toivottavasti ihmiset eivät ole niin itsekkäitä, etteivät jousta suuntaan eivätkä toiseen vaan vaativat, että juuri sen oman kylän koulun pitää säilyä. Senhän tietää, että sitten ne loppuvat kaikki.

Katriina ei ole kovin toiveikas kouluasian suhteen, sillä virheitä on tehty aiemminkin.

– Raanujärven ja Mellakosken koulut säilytettiin ja Meltosjärven terve koulu suljettiin. Se oma koulu on niin tärkeä. Nyt lapset saadaan sitten roudata ties kuinka kauas.

Nyt Katriinan mielestä olisi tärkeää saada Raanujärven ja Mellakosken asukkaat keskustelemaan keskenään asiapohjalta, ilman suuria tunteita.

– Yhteistyö Lankojärven ja Mellakosken kanssa kuulostaisi ihan hyvältä. Koulu voisi olla jossakin keskivaiheilla.

Paras paikka asua

Kouluhuolia tai ei, Meltosjärvi on Katriinan mielestä mukava asuinpaikka. Lasten leikkikaverit ovat tosin varsin vähissä, sillä kylällä on Sipilöiden lisäksi vain yksi lapsiperhe. Aikuisilla kyllä riittää touhua.

– Olen mukana MTK Lapin johtokunnassa nuorten viljelijöiden edustajana ja syksyllä ryhdyn mahdollisesti pitämään Meltosjärvellä Meän Opiston atk-kurssia ikäihmisille.

Katriinan vanhemmat ovat rakentaneet itselleen uuden eläkekodin parin sadan metrin päähän, joten hätätilassa lastenhoitoapua ja muutakin kriisiapua on saatavissa.

Elämän pienistä puutteista huolimatta Katriina ei vaihtaisi näillä näkymin osaansa kenenkään kanssa.

– Tykkään olla täällä ja tehdä näitä hommia! Kun sen uuden navetan vielä saisi…

 

Jaa uutinen:  

Eholammella leireiltiin jälleen

30.6.2016 06:00 Anna Hyttinen

Leirin päävetäjä Jenni Maansaari tekisi mielellään aikuisleiristä säännöllisen tapahtuman.

 
YLITORNIO – 16.–19. kesäkuuta Eholammen metsä kuhisi sääskien lisäksi ihmisiäkin, kun Lapin Partiolaiset järjestivät VAILE-partioleirin partiokämpässä ja sen ympäristössä. Juhannuksen alla järjestetyllä leirillä hukkumisvaara suon läheisyydessä ei kuitenkaan ollut suuri, sillä pienten sudenpentujen sijaan leirille oli saapunut parikymmentä varttuneempaa leiriläistä.

Partiohuivi taikka raudanvarmat erätaidot eivät olleet pääsyehto. Sen sijaan enemmän tai vähemmän noviiseilta aikuisilta vaadittiin ennakkoluulottomuutta ja avointa mieltä, jotta työskentely maastossa onnistui.

Koko juttu Meän Tornionlaakson sivulla 7. Maksulliseen näköislehteen tästä.

Jaa uutinen:  

Kulleverkkopyynti on taitolaji

30.6.2016 06:00 Pasi Romakkaniemi

 

JUOKSENKI – Sataa ja tuulee. Navakka eteläinen nostattaa Väylän pinnalle melkoiset aallot, eikä harmaa taivas, joka säännöllisin väliajoin viskaa vetää niskaamme, yhtään paranna keliä.

– Eihän tämä ole mikään mukava ilma kalalle lähtöön, mutta ei estä mitenkään meidän hommaa, Mauri Välimaa toteaa rauhallisesti.

Olemme menossa heittämään kulleverkkoa Juoksengin kylän eteläpäässä olevalle apajapaikalle.

Koko juttu Meän Tornionlaakson sivulla 12. Maksulliseen näköislehteen tästä.

Jaa uutinen:  

Oranki Artin henki ravitsee taiteilijoiden sielua

30.6.2016 06:00 Minna Siilasvuo

 

ORANKI – Kuudestoista Oranki Art kokosi Orankiharjulle tavanomaista suuremman joukon taiteilijoita. Ulkomaalaisia taiteilijoita on tänä vuonna sen sijaan mukana vain kolme, kaikki Norjasta.

– Tänä vuonna on tehty yhteistyötä norjalaisen ympäristötaideryhmän kanssa ja iso osa Orangin porukasta on ollut keväällä mukana Norjassa, Hardangerissa, Essi Korva kertoi.

Oranki Artissa ei ole ollut aiemmin mukana norjalaisia taiteilijoita, mutta nyt norjalaisen ympäristötaideryhmän ja orankilaisten välillä on käynnistynyt kaksivuotiseksi suunniteltu yhteistyö. Ensi kesänä Orankiin on tulossa neljä norjalaistaiteilijaa.

Koko juttu Meän Tornionlaakson sivulla 2. Maksulliseen näköislehteen tästä.

Jaa uutinen:  

Sirkkakosken kalasatama sai arvoisensa tilat

30.6.2016 06:00 Minna Siilasvuo

 

Jukka Sirkkala ja Ilkka Koskela esittelevät Sirkkakosken kalasataman omavalvontasuunnitelmaa.

 
SIRKKAKOSKI – Kun Sirkkakosken kalasatama rakennettiin vuonna 1987, se oli ensimmäinen sisävesien kalasatama Suomessa. Satamalla oli niin paljon käyttöä, että laajennusosa rakennettiin jo pari vuotta myöhemmin, vuonna 1989. Siitä saakka se on palvellut kalastajia, kunnes koitti toinen aika.

– Tiukentuneet EU-määräykset aiheuttivat sen, että oli pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Kalankäsittelyyn on tullut paljon uusia määräyksiä. Periaatteessa markettiin menevälle kalalle ei saa tehdä juuri mitään sen jälkeen kun se on tuotu maihin, ellei käytössä ole hyväksyttyä tilaa, Ilkka Koskela selvittää.

Koko juttu Meän Tornionlaakson sivulla 11. Maksulliseen näköislehteen tästä.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
kampanjabanneri
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net